sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mäntsälän kisat

Eilen oltiin kauden vikoissa kisoissa mäntsälässä!
Aamulla lähdettiin jo 7.15, kun meillä oli harkkakierros jo 8.48. Heti siis perille päästyämme menimme tekemään pikalämpän ja sitte olikin jo meidän vuoro. Harkka meni ihan hyvin, viellä oli kuitenkin kaikilla omat virheet parannettavana.

Mentiin katsomoon katsomaan muiden ohjelmia ja sitten alettiin laittamaan hiuksia ja meikkiä. Katsomossa otettiin myös kuvia.      

                                                         

Kun hiukset ja meikit oli saatu laitettu niin lähdettiin syömään Rossoon. Siellä seuramme saikin täysin uuden nimen Vint-Gym :D. Varauksessa seuran nimi oltiin ilmeisesti kuultu väärin, mutta saatiin kuitenkin asia selvitetyksi.


Ruoan jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin kisapaikalle. Matkalla oli tivoli ja osa tytöistä innostuikin siitä niin paljon, että menivätkin sinne. Eikä tietenkään yksi laite riittänyt vaan tytöt otti kuudensarjan lipun! :D Kaikki eivät kuitenkaan jääneet huvittelemaan vaan lähtivät kisapaikalle katsomaan kisoja.





 Kun kaikki tytöt saatiin paikalle katsottiin muiden joukkueiden ohjelmia. Klo 14.45 aloitettin kisalämppä. Lämppäputkessa katsottiin vielä ohjelman osia ja tehtiin omia harkkasuorituksen virheitä. Lämppä menikin tosi nopeasti ja kohta oltiinkin jo keskittymis tilassa.

Kohta olikin jo se aika, kun meidät kuulutettiin matolle. Tunnelma oli kaikilla jännittynyt. Suoritus oli hyvä pikkuvirheitä lukuun ottamatta. Suorituksen jälkeen mentiin ottamaan ulos kuvia. Valitettavasti ei ole kuvaa, jossa olisimme kaikki, mutta tässä saaduista kuvista muutama. :)



Pisteet olivat 9,15 joihin oltiin tyytyväisiä näin viime kerran parannukseen nähden. ;) :D
Onnea finaaliin päässeille joukkueille ja mitalisteille! :)













tiistai 16. huhtikuuta 2013

Hyvinkää ja Kotka

Hyvinkää:
Kisakausi avattiin tällä kertaa Hyvinkäällä. Coco lähti kisoihin hyvällä fiiliksellä ja kovalla tsempillä.
Kisoihin lähdettiin sunnuntai aamuna klo. 8.30 ja ajoimme kisapaikalle kahdella autolla.
   Kun päästiin hyvinkäälle etsittiin ekana pukkari ja sitten kokeiltiin paria meikkiä. Meikit saatiin valittua ja sen jälkeen aloitettiinkin lämppä harkkasuoritusta varten. Harkka meni hyvin, mutta viellä oli tutinooita tasapainoissa ja muutenkin epävarmuutta. Päivän tavoitteeksemme otimme saada siis ne pois. Ilmeetkin harkassa puuttuivat ja harjoitukseksi otimme kaikki oman Glee-hymyn, joka tuli näyttää myös suorituksessa. (Glee on siis tv-sarja, josta musiikkimme on! :) )

Seuraavana olikin vuorossa hiustenlaitto ja meikkaus. Siihen sitten tarvittiinkin vähän enemmän aikaa kun kaikkien hiukset krepattiin ponnari osasta. Kampauksemme siis ei ollut perusnuttura vaan aivan omalaatuinen "luomus"! :D
Sitä mukaa, kun omat hiukset ja meikki oli kunnossa, menimme syömään, jonka jälkeen istuttiin vähän aikaa katsomossa. Aika kuluikin nopeasti, sillä kohta oltiinkiin jo kisapuvut päällä menossa lämppäämään. Kaikkia alkoi suorituksen lähestyessä jo vähän jännittää mja kohta olikin jo se hetki, kun meidät kuulutettiin matolle. Suoritus oli jo aamua paljon varmempi ja parempi ja kaikki olivat tyytyväisiä omiin suorituksiinsa. Kun pisteet kuulutettiin kuulimme pisteiksimme TV 2,63   AV 2.0   EXE 5,10 YHT. 9,73.Pisteisiin olimme pettyneitä ja seuraavalla viikolla pyrimmekin saamaan suoritus pisteistä enemmän.

Kotka:
Tällä viikolla kisat olivat kotkassa. Autot starttasivat vasta 8.30, sillä annoimme minuutin harkka-aikamme seuran toiselle joukkueelle. Perillä oltiin siis kymmenen jälkeen. Mentiinkin sitten heti laittamaan katsomoon hiukset ja meikit. Näiden jälkeen meillä olikin sitten hyvin aikaa syödä ja vaan olla olimme nimittäin vasta suoritusvuorolla 29. Tyttöjen kanssa katsottiin keskenään samalla viikolla ohjelmaan tehdyt muutokset. Kun kello oli 12.45 aloitimme kisalämpän. Lämppäputki meni tosi nopeasti ja kohta oltiin taas odottamassa omaa vuoroamme. 
Jännitystä oli tavallista enemmän, kun harkkakierrosta ei ollut ja ei oikein tienyt millainen fiilis tänään on. Suorituksen jälkeen kaikilla oli ihan hyvät fiilikset, ei ehkä kuitenkaan niin hyvät kuin edellisellä viikolla. Pisteemme olivatkin huonommat kuin edellisellä viikolla: TV 2,16 AV 1,40 EXE 4,95 YHT. 8,51. 
Pisteisiin ei todellakaan oltu tyytyväisiä ja tällä viikolla olemmekin taas ottaneet kunnon tsempin kohti viikonlopun mäntsälän kisoja! ;)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Treeniä

Moikka!
Kirjoitustaukoa on nyt taas jonkinverran tullut, mutta nyt yritetään saada enemmän kirjoiteltua!
Kisakatselmus meillä oli 2.3. suoritus siellä oli ok, mutta viellä oli paljon parannettavaa. Tuomarilta saimme hyviä vinkkejä, että ohjelmastamme tulisi varmempi ja siistimpi.
   Kisakatselmuksen jälkeen jatkoimme ahkeraa treenailua salilla ja pidimme myös ohjelmaleirin. Leirin pidimme koulun salissa ja kuntokeskuksen peilisalissa. Leiri oli kestoltaan lauantai aamusta sunnuntai iltapäivään.

Lauantai: Saavuimme noin klo. 12 valmentajallemme Marjaanalle missä yövyimme. Tavaraa meillä olikin sitten sen verran kuin olisimme tulleet viikoksi! :D Ensimmäisenä siis majoittauduimme ja valtasimmekin yläkerran tasanteen ilmapatjoillamme. Kun patjat saatiin täytettyä menimme alas, jossa jokainen kerroimme oman tavoitteen viikonlopulle, illalla voitiin sitten miettiä miten itse pärjäsi.
   Ensimmäiset treeni alkoivat yhden jälkeen, jotka pidimme kuntokeskuksen peilisalissa. Aloimme hiomaan ohjelmaa osissa, jotka aina yksi  kerrallaan hiottiin hyvännäköiseksi ja siistiksi. Heti ensimmäisen tunnin jälkeen vuorossa oli lounas jonka nautimme keilahallilla. Ruoan jälkeen olikin ilta seitsemään asti treenausta koululla, jossa taas hioimme ohjelman osia. Tänä aikana saimme hiottua kaikki ohjelman osat loppuun ja taidettiin siinä jokunen kokonainenkin mennä. :)
   Viimeisien treenien jälkeen palasimme Marjaanalle ja söimme iltapalan. Iltapalan jälkeen kaikki kävivät suihkussa ja katsoimme tv:tä. Ohjelman valinnassa oli kuitenkin pieniä ongelmia, kun osa tytöistä halusi katsoa Ring-kauhuleffaa ja osa jotain vähemmän pelottavaa. :D

Sunnuntai: Sunnuntai aamuna oltiin pirteitä tai sitten vähän vähemmän pirteitä, mutta päivän ensimmäiset treeni alkoivat jo 8.30, jota ennen syötiin aamupala ja pakattiin tavarat. Heti aamusta aloimme jo menemään kokonaisia ja käytiin viellä läpi edellisen päivän muutokset. Ensimmäisen treenin jälkeen söimme lounaan ja kävelimme koululle. Koululla pidimme loppupäivän treenit, jossa päästiin matolle tekemään kokonaisia kokonaisten perään. Varsinaisen leirin jälkeen pidimme viellä Sun Lahti-treenit ja leiri päättyi 15.30. Leirimme oli onnistunut ja hyödyllinen!

Sunnuntaina meillä on ensimmäiset kisat hyvinkäällä ja sitä ennen ollaankin treenattu ahkerasti vaikka porukkaa on ollutkin kipeänä. Ohjelma on mennyt huimasti eteenpäin ja toivottavasti se näkyy myös matolla! :) Sunnuntaina nähdään, tsemppiä kaikille! :))


maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Kisat lähestyvät, mutta onneksi myös ohjelman kunto sitä tahtia. Eilen vietettiin hiihtoloman jälkeen leiripäivä/ pitkät harkat, ohjelman parissa nimittäin vietettiinkin 4 tuntia. Päivä oli hyödyllinen sillä nyt saatiin ohjelmasta jo jotenkin samanaikaisempi ja siistimpi! :)

Tällä viikolla on lauantaina kisakatselmus, jossa on eka esitys tällä ohjelmalla. Kisakatselmuksen jälkeen lähdetään tuomarin palautteen avulla hiomaan ohjelmaa tulevalla leirillä kohti kisakuntoa. :) Ensimmäiset kisat meillä on Hyvinkäällä 7.4 ja tulevat kisat Kotkassa ja Mäntsälässä.

Tsemppiä kaikille kisakauteen! :)
T: Coco

tiistai 15. tammikuuta 2013

Paluu arkeen!

Joulut ja uudet vuodet on nyt juhlittu ja aikaa on jo treenisalillakin tullut vietettyä! Ollaan tehty uutta ohjelmaa ja kaikki ovat siitä aivan innoissaan, kun saatiin ihana musiikki ja kiva koreografia! <3 Joukkueeseen saatiin taas täydennystä kun ennen cocoissa voimistellut Ronja tuli takaisin, joten nyt meitä on kuusi! :)

Harkoissa ollaan tehty voimaa, pompputreeniä, hyppyjä, tasapainoja, vartaloita ym. ym. :D Myöhemmin olemmekin varmaan menossa leirille kisakallioon. :)

Tää oli nyt tällänen pikapostaus... :D Kaikille tsemppiä kevätkauteen!