sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Hyvää hiihtolomaa!

Tänään treenattiin vielä tulisesti ohjelmaa ennen viikon mittaista hiihtolomaa. Aluksi lämmittelimme hyvin ja aloimme hioa ohjelmaa. Erityisesti tasapainoja, sekä uusia askelia ja -sarjoja, joita on vielä hyvä treenailla lomallakin. Kovasti ollaan tehty töitä ja on ihan ansaitun loman paikka. Lomalla saakin sitten rentoutua ja toipua flunssista, jotka ovat jo kiusanneet meitä jo ihan tarpeeksi. Iltaisin voisi myös hankkia lisää liikkuvuutta ylivenytyksillä, jotta emme palaisi lomalta aivan kankeina, toivoivat valmentajat.





Loman jälkeen onkin sitten vain parit harkat aikaa hioa ohjelma kuntoon, sillä loman jälkeisenä sunnuntaina on jo kisakatselmus kuoppiksen koululla. Siellä tehdään sitten töitä tuomarin kanssa ja illan lopuksi esittävät kaikki kilpajoukkueet ja -aerobicckarit uudet ohjelmansa vanhemmille, kaikki vaan tervetuloa katsomaan! Keväällä Coco- joukkue osallistuu Sydän-Suomen aluekilpailuihin Forssassa ja Etelä-Suomen aluekilpailuihin Hyvinkäällä. Toukokuussa onkin sitten seuran kevätnäytös ja kauden päättää kilpasarjan ”Hyvän mielen kilpailut” Seinäjoella. Mutta nyt Coco toivottaa kaikille Hyvää hiihtolomaa!

Talvisin terveisin Cocon tytöt! :)

torstai 3. helmikuuta 2011

Larisan treenit 2.2.


Tiistaina harkkoihimme tuli vierailemaan Kisakallion valmentaja Larisa.
Aluksi lämppäsimme naruilla, jonka jälkeen teimme jalkatekniikkaa ja -heittoja.
Teimme erilaisia tasapainoja kuten ristareita ja kellistyksiä. Niihin Larisa antoi paljon hyviä vinkkejä, jotta ne olisivat puhtaampia ohjelmassa.



Tasapainojen jälkeen teimme perushyppyjä kuten kaurista ja sivukasakkaa.
Larisan mielestä hypyistä tuli heti parempia, ja samaa mieltä oli myös Marjaana. Larisa antoi aivan uusia neuvoja hyppyihimme.
Lopuksi teimme loppuverkan, jottemme olisi huomenna jumissa :)

T. Sanni ja Ronja

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

KISAKALLION LEIRI 28.1-30.1



Perjantain leiri starttasi ABC:ltä klo:14.30 ja suuntasimme heti Kisakallioon. Leiri saatiin alkuun hieman myöhässä kun Marjaana oli ajanut Kisakallion ohi. Aloitimme reippaasti 10 ja puolen tytön voimilla. Ihmisiä katosi mystisesti harkka-alueelta ja puolessavälissä tuntia tyttöjä oli vain 5 tekemässä, jalka vammojen ja flunssan takia. Ruokailun ja vielä iltaharkkojen jälkeen pulahdimme uimaan ja suit sait nukkumaan n. 22.00, jotta aamulla oltaisiin pirteitä.